torstai 30. joulukuuta 2010

Luvattu talvivideo


Totoro vietti ensimmäisen joulun Rengossa, nauttien lumesta, vapaudesta ja hassuttelusta. Videolla kameraa kohti osunut hyökkäys taisi olla hulvatonta leikkiä sille ja onneksi pahempaa vahinkoa ei sattunut, muuten olisin varmaankin repinyt hiuksia päästäni. Kamerani on ollut varsin kovaonninen yksilö nimittäin. Talviset terveiset pitkästä aikaa Totorolta.

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Kuulumisia pitkän ajan kuluttua

Totoro on kasvanut jo isoksi pojaksi. Jalka nousee ja tyttöjen tuoksut ovat huumaavan mielenkiintoisia. Nelivetokin menee heti päälle kun kadulla tulee vastaan toinen koira ja sitä olisi sitten pakko päästä moikkaamaan, vaikka mami kuinka kiskoisi toiseen suuntaan kun toinen vain rähisee. Juniori on myös jatkanut tuhoamistouhujaan omistajien yrityksistä peittää, piilottaa, tarjota vaihtoehtoista pureskeltavaa ja ties mitä huolimatta. Totoro on varsinainen vahtikoirakin kun sille päälle sattuu. Satunnaiset ovennarahduksetkin kuitataan kovalla haukulla, saati sitten epämääräiset aitamme ohikulkevat talon asukkaat. Luulevat varmaan että meillä asuu jonkin sortin peto, onneksi eivät tiedä villakoiramaisesta ilmestyksestä.
Mitä pojan luonteeseen tulee, niin en tiedä onko se vesikoira vai ihan jotain muuta, mutta näistä se ei luovu, haukutaan kaikki mikä lähestyy meidän pihaa, postiluukku mukaan lukien, valjaat on periviholliset, lenkillä ei voi olla vetämättä ja aina kun joku tulee kotiin pitää vetää järjettömät itkunsekaiset juoksuhippalot, joiden ansiosta mamin sukkahousut on aina vaarassa saada muodinmukaisia reikiä. Leluja koirallamme on melkein yhtä paljon kuin mamilla vaatteita, eli roppa kaupalla, silti jokainen niistä on Totskin mielestä verrattoman korvaamaton. Agilityilemässä käytiin syksyn aikana muutaman kerran ja siellä hunsvotti viihtyi vallan mainiosti, vaikkakin siskon Fannyn kanssa olisi ollut niin paljon hauskempaa leikkiä. Videoita luvassa pikapuolin lähes koko syksystä, mutta siihen asti Totoro lähettää hellät halit ja haukahdukset kaikille.