keskiviikko 25. elokuuta 2010

VIDEOITA

Totoro koirapuistossa





Totoro goes Kangasala ja mökkeily


Totoro goes Kangasala

keskiviikko 18. elokuuta 2010

Bussimatka Helsinkiin ja koirapuistoilua

Ajeltiin taas tänään bussilla, jopa Helsinkiin asti. Käväisin työpaikalla näyttämässä koiruutta ja palattiin takaisin samalla lipulla. Halpaa harjoittelua! Jäätiin pois reilusti ennakkoon ja käveltiin koirapuiston kautta kotiin. Totoro leikki koirapuistossa lähes puolitoista tuntia muitten koirien kanssa, joita puistossa oli parhaimmillaan kuusi plus Totoro. Erityisen kiinnostunut Totoro oli mustasta mopsista (jonka nimeä en muista) ja tyttö Corgi Helmistä. Lisäksi joukkoja vahvistivat sekarotuinen Alli ja jonkunsortin ajokoira Paavo. Totoro oli aluksi aika varautunut ja varsinkin vuoden ikäinen bernin paimenkoira oli sille vähän liikaa, mutta vähän myöhemmin se suhtautui siihenkin ihan rauhallisesti, joskin hiukan väistellen. Kukapa ei väistäisi luultavasti melkein 70 kiloista täysikasvuista urosta... Nyt se reppana makoilee jaloissani aivan reporankana. Perun sanani riiviö odotteli vain mun nousemista, jotta se voisi nylkyttää jalkaani. Totoro on siis oppinut maailman tärkeimmän taidon. Kiitos!
"Mami osaa ottaa kuvia..."
Puolustus vastaa: "objekti on kovin liikkuvaista sorttia."
"Maaaaamiiii! Mä haluun syliin..."
Mami: "Odota!" Totoro: "No joo, mutta kuinka kauan, en mä pitkään tätä jaksa... (n. 3 s.)
"Mamin nuudelikeitto, njam!"
Melko vanha kuva Totorosta, vielä kun sen silmät näki. Nyt on turkki jo sen verran pitkä, ettei simmut, melkein erotu.
"R.I.P favorite mäyrä joutui tuhottujen lelujen taivaaseen... Totoro kirjoittaa jo nyt joulupukille josko saisi uuden mahdollisimman pian."

lauantai 14. elokuuta 2010

Ekat pentutreenit jo lähes kahden viikon takaa

Totoro ja Fanny ottivat ilon irti tapaamisestaan ja remusivat kuin kaksi kahelia. Lopputulema oli, että molemmat koirat olivat läpimärkiä "uituaan" kuralammikossa vuoron perään. En valitettavasti saanut kuvaa siitä kun molemmat makasivat pitkin pituuttan lammikossa, mutta eiköhän video kerro kaiken tarpeellisen.